maanantai 19. joulukuuta 2011

Tietoinen syöminen - mitä se on?

Uusien, tulevaisuuden ravitsemustrendien arvaaminen ei aina ole helppoa. Minulla on kuitenkin sellainen kutina, että tietoisesta syömisestä voisi tulla tällainen trendi, ja ehkä on jo osittain tullutkin. Esimerkiksi ravitsemusterapeutti Anette Palssa kirjoitti jokin aika sitten blogitekstin tietoisesta suklaan syömisestä.


Itse törmäsin kesällä sattumalta amerikkalaisen lastenlääkärin Jan Chozen Baysin kirjaan ”tietoinen syöminen”. Kirjaa kuvattiin ”oppaaksi terveeseen ja onnelliseen ruokasuhteeseen”, joten pitihän se ostaa! Luin kirjan ensimmäisen kerran jo kesälomalla: teksti vei mennessään ja tykästyin kovasti joihinkin tietoisen syömisen ajatuksiin. Syksyn aikana olen useaan kertaan palannut kirjan pariin uudelleen.

Mistä tietoisessa syömisessä sitten on kyse? Tietoinen syöminen(engl. mindfull eating), samoin kuin monet muut kognitiivisen käyttäytymisterapian uudet muodot pohjautuvat vanhaan zen-buddhalaiseen mietiskely traditioon. Jan Chosen Baysin kirjassa nämä juuret ovat myös vahvasti esillä, onhan hän lääkärin työnsä ohella myös itse meditaatio-opettaja. Toisaalta hän kirjoittaa kirjassaan, ”ettei tarvitse ryhtyä buddhalaiseksi tai lähteä viikon pituiselle hiljaisuusretriitille voidakseen nauttia tietoisen läsnäolon tarjoamista eduista”. Näin varmasti onkin. Näen että tietoisen syömisen lähtökohdissa on paljon uskonnosta riippumatonta tai toisaalta kaikki uskonnot läpäisevää ajatusta rauhoittumisesta, keskittymisestä ja kiitollisuudesta. Tietoisen syömisen ytimessä on keskittyminen syömiseen kaikki aistit avoinna sekä myönteinen ja hyväksyvä asenne ruoka kohtaan. Hienoa!

Tietoisessa syömisessä nälkä jaetaan seitsemäksi erilaiseksi näläksi. Nälän asemasta voisimme myös puhua halusta syödä. Meitä voi kutsua syömään niin silmien, nenän, suun, vatsan, solujen, mielen kuin sydämenkin nälkä. Solujen nälällä tarkoitetaan sitä tilaa, joka luontevimmin yhdistyy näläksi: kehomme solut vaativat lisää polttoainetta ja ilmoittavat siitä nälkätuntemuksin. Silmien ja suun nälkä herää, kun esimerkiksi näemme lehdessä herkullisia kuvia joululeivonnaisista tai sieraimiimme leijuu kaupan paistopisteestä vastapaistettujen leivonnaisten ihana tuoksu. Suun nälällä viitataan haluumme saada suuhumme jotain uutta, mielenkiintoista, turvallista, väkevää, suolaista, makeaa tai tulista.

Nälän lajeista mielen ja sydämen nälkä kuvaavat syömisen halun psykologisia herättäjiä. Mielen nälällä viitataan niihin ajatuksiin, jotka voivat toisaalta kehottaa meitä syömään jotain tiettyä ruokaa tai toisaalta kieltää meiltä jonkin ruoan syömisen. Ajatusten herättäjänä voi toimia esimerkiksi ns. sisäinen kriitikkomme, joka on jatkuvasti valmiina arvostelemaan syömistämme ja juomistamme, laitoimme sitten suuhumme mitä hyvänsä. Mielen nälkä on nälän lajeista ehkä kiinnostavin, ainakin ravitsemusviestinnän näkökulmasta. Millä tavoin esimerkiksi moninaiset ja osin ristiriitaiset viestit siitä mitä meidän olisi terveytemme ja hyvinvointimme nimissä syötävä antavat voimaa sisäiselle kriitikollemme? Viimeinen muttei suinkaan vähäisin nälän lajeista on sydämen nälkä. Osalla meistä on vahva taipumus etsiä lohtua, syliä ja kannustusta ruoasta. Ymmärrettävästi ruoka ei kuitenkaan ole se paras tapa etsiä ratkaisua sydämen tyhjyyteen.

Tietoisessa syömisessä keskeistä on oppia erottamaan edellä kuvattuja nälän lajeja toisistaan. Mikään nälän lajeista ei sinänsä ole väärä tai tuomittava, mutta meidän tulisi oppia paremmin tunnistamaan mistä nälästä on kulloinkin kysymys. Tällöin voimme myös tehdä parempia tietoisia ruoka- ja juomavalintoja. Itseäni viehätti kirjassa kuvattu sallivuus: esimerkiksi sydämen nälkään voi hyvin joskus nauttia itselle tärkeää mieliruokaa. Jos sen tekee tietoisesti, voi annoskoon valita sellaiseksi, ettei sydämen nälän tyydyttämisestä syömällä aiheudu meille haittaa. Pieni jäätelötuutti nautiskellen syötynä on eri asia kuin litra jäätelöä kaksin käsin vedeltynä. Ymmärrettävästi ruoka ei kuitenkaan koskaan voi yksin tyydyttää meissä olevaa kaipausta läheisyyteen tai yhteyteen muiden kanssa.

Itseäni puhutteli kovasti myös ajatus keskitien viisaudesta. Äärimmäisyysajattelu syömisessä ei usein tuo meille etsimäämme onnea ja huolettomuutta. Ankara kontrollointi ja jatkuva kieltäytyminen tai toisaalta jatkuva mielihyvän hakeminen ja nautinnoille antautuminen eivät ole kestäviä valintoja. Keskitien löytäminen ei toki aina ole helppoa eikä sillä kulkeminen suorakulkuista, sillä keskitie kulkijaa ei ole ohjaamassa mitään kiinteää, muuttumatonta kokoelmaa syömisen sääntöjä. Palkinnokseen keskitien kulkija kuitenkin saa dynaamisen ja joustavan ruokasuhteen ja roppakaupalla syömisen synnyttämää mielihyvää ja kiitollisuutta.

Vaikka monessa mielessä innostuin kovasti Jan Chozen Baysin tietoisen syömisen ajatuksista, laitettakoon tähän loppuun vielä muutama kriittinenkin huomio. Tietoisessa syömisessä korostetaan paljon sitä, että opetellaan kuuntelemaan omaa kehoa ja sen välittämiä viestejä. En kuitenkaan tiedä mitä ajatella ajatuksesta, jonka mukaan kehomme osaisi ravintoainetasolla viestittää meille minkälaista ruokaa meidän tulee kulloinkin syödä. Siis tyyliin ”soluissa on tällä hetkellä puutetta kalsiumista, nyt sinun pitää juoda maitoa.” Syöminen omien tuntemusten perusteella ei myöskään saisi hallita meitä niin, että irtisanoudumme hyvästä tavasta syödä yhdessä ja yhteisinä ruoka-aikoina. Minusta säännölliset, päivästä toiseen suurin piirtein samanlaisina pysyvät ruokahetket palvelevat meitä monella tavalla. Ne muun muassa vapauttavat energiaamme muualle, kun ei tarvitse koko ajan olla miettimässä, että koska sitä oikein on tarpeeksi nälkäinen syödäkseen. Erityisesti tämä pätee ruokahetkiin jotka jaamme yhdessä muiden kanssa. Ruokia valitessaan on toki viisasta kuunnella kehoaan ja valita nälkäviestien perusteella kulloiseenkin tilanteeseen sopivat ruokalajit ja etenkin annoskoot.



Lähde: Jan Chosen Bays, Tietoinen syöminen. Basam books, 2011.

3 kommenttia:

  1. Kiitos mainioista ajatuksista. Hain netistä tietoa aiheesta tietoinen syöminen, ja saattaapi olla että esittelemäsi kirja löytyy pian omasta kirjahyllystäni.

    Minä uskon, että lapset osaavat syödä ajattelematta viisaasti. He ovat intuitiisempiä,vaistot enemmän pinnassa, kuin me järkevät, mielentasolla elävät, aikuiset. Tämän vuoksi pidän vamaankin tuntemasi makukoulun periaatteita ja teoriataustoja hyvinä: pakottamatta lapsi kyllä syö itselleen sopivaa ravintoa, kunhan on sitä on tarjolla. Teoriassa tämä on kuitenkin helpompaa kuin... Ja on vain muutama hassu vuosi, kun kaverit ja ympäröivä mainonta ym. alkavat vaikuttaa. Mutta kuten kirjoitit, sallivuus on kyllä niin tärkeä asia syömisessäkin. Sillä ehkäistään monet nuoruuden ja aikuisiän syömishäiriöt.

    Olipa ihana myös lukea, että ravitsemustieteen ammattilainen ei tyrmää toisen tieteenalan tietoutta. Nykypäivän ja tulevaisuuden haasteissa tarvitaan yhä enemmän avarakatseisuutta ja ns. monitieteisyyttä. Voimia sinulle tärkeään työhön lapsiperheiden terveyden edistämisessä.

    VastaaPoista
  2. Hienoa että löysit tänne ja sait eväitä eteenpäin! Kiitän myös positiivisesta palautteesta :-)!

    Kyllä, lapsilla on luontaista viisautta syömisen suhteen. Etenkin näin on ruokamäärien suhteen: meillä on olemassa taito säädellä syödyn ruuan määrää tarvetta vastaavaksi. Aikuisten taipumuksena vain on lähteä häritsemään tätä luontaista kykyä tuputtamalla, maanittelemalla, uhkailemalla ("Jos et syö lautastasi tyhjäksi, niin..."). Toisaalta meillä on myös synnynnäinen mieltymys makeaan makuun. Useimmille lapsille ei tee tiukkaa syödä makeaita herkkuja aika suuriakin määriä kerralla. Aikuisten vastuulla onkin ruokamäärien säätelyn sijaan ennen kaikkea se, että tarjolla on monipouolisesti ravitsemia ruokia, ei vain makeaa höttöä.

    Kyllä olen, kovin innostunut makukoulusta eli saperemenetelmästä! Syöminen voi voittopuolisesti olla mukava, myönteinen kokemus ja mahdollisuus oppia uutta, ei pakottamisen ja vaatisen taistelutanner. Ruokaansa valikoivien (eli nirsojen) lasten kanssa vanhemmat joutuvat tässä suhteessa tekemään enemmän töitä. Mutta pakottaminen ei toimi heidänkään kohdallaan (nimimerkki "kokemusta on" :-). Maistamiseen on hyvä rohkaista ja antaa omalla käytöksellään esimerkkiä. Ruokaa ei kannata myöskään ladata liiallisella terveellisyyden mielikuvalla ("Sinun pitää syödä tätä koska tämä on terveellistä"). Niistä terveellisistä valinnoista kannattaa tehdä ennemminkin luonteva ja allaviivaamaton osa arkisyömistä.

    VastaaPoista
  3. Hei - olen juuri lukenut kirjan kertaalleen ja minulle se on ollut silmiäavaava teos. Olen myös alkanut hiljakseen kokeilla harjoittamisen kautta - ja tulokset innostavat lisää. Joihinkin ongelmiin myös törmään heti, mutta ainakin jatkan asiaan perehtymistä innolla. Tuo kriittinen varasu jonka esität lopussa, on minusta järkevä pointti. Suhtaudun tähän kirjaan kuten muuhunkin mindfulness-kirjallisuuteen: ei tarvitse uskoa, voi kokeilla itse.

    VastaaPoista